7/18/2015

Myyty

Vihdoinkin asuntomme on myyty ja kaupat on tarkoitus lyödä lukkoon tämän kuun viimeisenä päivä. Olen onnellinen, mutta myös varpaillani. Kun asunto ehti olla jo niin kauan markkinoilla siis vuoden ja kaksi kuukautta, tulin varovaiseksi, lakkasin haaveilemasta uudesta kodista ja vieläkin pelkään, että jokin asia pilaa tulevat kaupat. Tiedän kyllä että ostajat tykästyivät todella paljon meidän asuntoomme, mutta joku kuitenkin huutelee korvaani, että ei se tule onnistumaan.

No mutta myönnetään, nyt olen uskaltanut haaveilla jo uudesta kodista ja yksi sellainen potentiaalinen onkin jo löytynyt. Huomenna menemme katsomaan vielä kolme asuntoa, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei mikään voi voittaa tuota yhtä asuntoa, johon sekä minä että mieheni olemme ihastuneita. Jopa niin ihastuneita, että pyörähdimme tänään Ikeassa katsomassa keittiöitä.
On ihanaa suunnitella uutta ja huojentavaa ajatella, että kohta meillä on uusi alku edessä aivan jossain muualla.
Pääni on täynnä sisustusideoita. Niin täynnä, etten edes uskalla kertoa kaikkia miehelleni.
Tulen siis varmasti pohtimaan niitä enemmänkin täällä blogin puolella, jos ja kun kaikki loksahtaa kohdilleen.

6/03/2015

Taaperon kanssa Turkissa

 




Turkin reissustamme on jo ehtinyt kulua kaksi ja puoli viikkoa. Reissu oli Sofialle toinen etelänmatka, sillä hänen ollessaan puolivuotias käväisimme Rodoksella. Tuosta reissusta mieleen jäi kuumuus, lyhyet uimahetket ja joka iltaiset raivarit ravintoloissa.
Tämä reissu olikin sitten jotain muuta, sillä meillä oli auttavia käsiä mukana, minun vanhempani sekä veljeni ja hänen avovaimonsa. Tosin nuoripari huiteli enimmäkseen omia menojaan. Mutta se sallittakoon heille, sillä matka oli heidän ensimmäinen yhteinen ulkomaan reissu.
Mummasta ja paapasta sen sijaan oli paljon apua, Sofia roikkui lähes koko matkan äidissäni ja minä sain huokaista. Minulle loma oli siis suurimmaksi osaksi rentouttava, mumman fiiliksistä en tiedä.

 Lennot sujuivat yllättävän hyvin ja Sofia nukkui noin puolet ajasta niin meno- kuin tulolennolla. Tottakai tuollainen touhuava taapero olisi halunnut kirmata pitkin lentokoneen käytävää, mutta onneksi saimme huomion vietyä uusilla leluilla ja tyhjillä viinipulloilla muualle. Voi olla, että järkytimme joitakin kanssamatkustajia, kun Sofia leikki juovansa tyhjästä pullosta, mutta pääasia kuitenkin oli, että tyttö oli rauhallinen.








Alanyassa Obassa majoituimme vanhempieni vuokraamaan huoneistoon. Talolla oli oma uima-alla.
Uimisesta Sofia ei innostunut kuin vasta viimeisinä päivinä ja sitten hän olikin kuin kala vedessä. En sinänsä ihmettele Sofian haluttomuutta uida, sillä minustakin tuo 26 asteinen vesi tuntui välillä kylmältä. Mereen emme Sofian kanssa uskaltautuneet ollenkaan. Sen sijaan Sofia nautti suunnattomasti hiekkarannan hienosta ja lämpimästä hiekasta.

Ravintolassa syömiset sujuivat melko mukavasti, vaikka Sofia yleensä heräsikin uniltaan juuri siinä vaiheessa kun ruuat oli saatu pöytään. Mutta onneksi tyttö jaksoi välillä myös itse keskittyä järsimään pitsanreunoja tai muuta hänelle annettua.
Kaikki paikalliset olivat Sofialle hyvin mukavia ja yksi herra jopa erehtyi tuomaan hänelle tikkarin. Äitini olikin jo etukäteen varoitellut, että lapsille tuodaan usein makeisia. Me vanhemmat emme kuitenkaan antaneet Sofian syödä tikkaria. Se olikin onneksi ainoa kerta kun hänelle tarjottiin jotain sokerista.

Matkamme oli kyllä oikein onnistunut. Oli niin mahtavaa kun vanhempani olivat apunamme, loma tuntui enemmän lomalta.


4/29/2015

Äiti anna maitoa

Mitä minulle tulee mieleen sanasta taaperoimettäjä? No kirjaviin haaremihousuihin ja löysään pellavapaitaan pukeutunut nutturapää, jonka helmoissa pyörii muutama alle 4-vuotias ja kaikki rynnivät äidin syliin ja ottamaan maitohörpyt. En tiedä mistä tuollainen mielikuva on syntynyt, luultavasti se on syntynyt muistoistani ja mielikuvituksestani. Kun olin nuorempana harjoittelussa avoimessa päiväkodissa, siellä eräs nainen imetti vauvaansa ja ehkä myös kolmevuotiasta taaperoaan, en voi olla asiasta täysin varma. Mutta jo silloin tiesin, että tahdon imettää lastani ja teen kaikkeni, että imetys onnistuisi sekä jatkuisi mahdollisimman pitkään. Tuo nainen vuosien takaa on tietämättään vaikuttanut paljon minun elämääni ja jos voisin haluaisin kiittää häntä.
Imetyksen alku oli hankala, raskas ja välillä en tehnyt päivän aikana muuta kuin imetin. Olen itkenyt varmasti viikkoja imetyksen takia. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista.
Nyt minä olen ollut taaperoimettäjä pian jo kahden kuukauden verran. Miksi lopettaa kun se sujuu ja on tärkeä asia lapselleni sekä minulle. Tiedän myös olevani etuoikeutettu, minun ei tarvitse lopettaa imetystä esim, töihin menon takia.
Imettäminen on ollut tärkeää myös Sofian huonon ruokahalun takia, hampaita tehdessä tytölle ei oikein kelpaa muu kuin maito. Flunssassa ja vatsataudissakin maito on ollut se ainoa mikä maistuu.
Toki joskus tulee hetkiä, jolloin en jaksaisi olla maitobaari. Joskus haluaisin vaan istua rauhassa sohvalla, ilman että tyttö tulee repimään paitaani. Myös julkisillapaikoilla on hieman kiusallista kun tyttö nostelee paitaani.



Miten ihmiset sitten ovat suhtautuneet pitkään jatkuneeseen imetykseeni. Lähipiiristäni se on varmasti täysin normaalia, mutta on myös kavereita ja tuttavia, joita imetys selvästi hieman häiritsee ja on ehkä häirinnyt Sofian vauva-ajasta lähtien.
Muistan vieläkin kun eräs heistä tokaisi Sofian ollessa 7-kuukautta "vieläkö sä imetät?" taisin vastata jotain "juu vielä ja ajattelin jatkaa vielä pitkään."
Olen saanut jo kaupungilla pitkiä katseita, kun olen nostanut jo kävelevän lapsen rinnalle ruokailemaan. Kukaan ei tosin ole uskaltanut tulla paheksumaan asiaa päin naamaa ja voihan olla, että kaikki katseet eivät ole olleet tuomitsevia. Sofia tosin on niin pienikokoinen, että ihmiset luulevat häntä usein paljon nuoremmaksi.
Neuvolassa imettämiseeni on suhtauduttu hyvin, joka kerta terveydenhoitaja kysyy: imetätkö? ja minä vastaan kyllä. Sen enemmän asiaa ei olla yleensä puitu, joskus hoitaja on kysynyt kuinka monta kertaa päivässä Sofia käy rinnalla. Olen tyytyväinen, että kukaan ei ole ehdottanut minua luopumaan imetyksestä.

Mielestäni jokainen joka pitää taaperoimetystä outona tai lapselle haitallisena voisi tutustua faktoihin. Äidinmaito on aina lapselle hyvää ravintoa. Eikä tissillä olo tee kenestäkään lapsesta lellittyä, eikä se myöskään tarkoita sitä, että lapsi ei voisi olla itsenäinen.
Uskon, että lapsi tietää kyllä itse milloin on valmis luopumaan rinnasta.


4/23/2015

Kun asunto ei mene kaupaksi

Turhautuminen, suuttuminen, epätoivo ja luovuttaminen, kaikilla näillä sanoilla voisi kuvailla tunteita, joita olen viime kuukausina kokenut asuntokauppojen tiimoilta.
Olen viettänyt monta unetonta alkuyötä asian tiimoilta. Pohtinut pääni puhki mikä tässä asunnossa on vikana... Olisiko se keittiö vaiko kylpyhuone... Vai onko se nyt vaan niin, että asunnot menevät huonosti kaupaksi... Vain kenties hinta... Asiaa ei yhtään auta se, että naapurimme saivat asuntonsa myytyä tai itseasiassa vaihdettua jo monta kuukautta sitten, vaikka me olimme laittaneet asuntomme myyntiin paljon aikaisemmin. Voitte varmasti kuvitella, etten ollut kovin riemuissani asiasta kuultua.
Kaikki junnaa vaan niin paikoillaan. En viitsi ostaa uusia verhoja tai muutenkaan miettiä sisustamista, koska haluaisin ostaa ne sitten uuteen. Koko tilanne estää minua välillä elämästä tätä hetkeä, kun ajatukset ovat jo tulevassa.
Olemme keskustelleet miehen kanssa välittäjän vaihtamisesta. Ja keskustelun tasolle se on vielä jäänyt, sillä mieheni on ollut niin paljon poissa kotoa ja jotenkin minua ei huvita käydä yksin läpi sitä "laitetaan asunto myyntiin" rumbaa. Ehkä sitten kun mies on taas enemmän kotona, saamme asian hoidettua. Mutta siitähän ei ole mitään takuita, että uusi välittäjä muuttaisi mitään. Pahimmassa tapauksessa istun tämän asunnon keittiössä vuoden päästäkin ja avaudun teille, koska asunto on vieläkin myymättä.



Parhaimmassa tapauksessa taas istun uuden asuntomme keittiössä ja aivan uudessa kaupungissa.
Jos asiat menevät toivomallamme tavalla, mieheni voisi päästä Helsinkiin töihin ja me muuttaisimme sinne vuokralle. Tuntuu aivan hassulta haaveilla siitä, sillä vielä muutama vuosi sitten vannoin, etten ikinä enää muuttaisi kerrostaloon ja saatika sitten Helsinkiin.
Haaveet omakotitalosta on siis ainakin hetkeksi kuopattu. Viimeisen vuoden aikana olemme huomanneet, että pelkässä arjenpyörityksessä on aivan tarpeeksi hommia, emmekä tarvitse siihen enää mitään omakotitalon hommia viemään kaikkea vapaa-aikaa. Ehkä sen aika on joskus myöhemmin.

Toivon, että viimeistään kesäkuussa tiedämme minne lähikuukaudet meidät vievät vai vievätkö minnekkään. Ja käykö lopulta niin, että minä ja Sofia asumme viikot kaksistaan Iittalassa ja mieheni tulee vain viikonlopuiksi kotiin. Vai laitammeko tämän asunnon vuokralle, jos se ei mene kaupaksi. Ilmassa on liikaa "jos"-sanoja, nyt ei auta muu kuin olla toiveikas ja kärsivällinen.

4/20/2015

Hei olen täällä!

Tauko on tehnyt hyvää. Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua viime postauksen jälkeen.
Sofian 1-v synttärit on juhlittu, tyttö kasvaa vauhdilla ja yllättää minut joka päivä uudella taidollaan tai tempullaan.





Olen ollut viime kuukaudet laiska. Olen sallinut itselleni, että koti ei ole joka hetki tiptop.
Olen maannut sohvalla vaikka tiskit olisi pitänyt hoitaa heti.
Olen stressannut vähemmän ja huomannut sen ansiosta olevani parempi äiti.
Olen päässyt lähes kokonaan eroon täydellisyyden tavoittelusta.
Luulen, että myös osaltaan blogimaailma loi minulle paineita olla tietynlainen äiti. En ole juuri lukenut blogeja muutamaan kolmeen kuukauteen ja olen myös samalla huomannut, että turha ostelu on sen myötä vähentynyt. Enää minun ei tarvitse sännätä johonkin kauppaan, kun olen nähnyt jossain blogissa ihanan tyynynpäällisen tai jonkun ihan lastenvaatteen.

Olen ottanut enemmän aikaa itselleni ja kuntoillut. Liikunnasta on tullut minulle terapiaa, on niin palkitsevaa huomata, että joka kerta sitä on hieman vahvempi tai hieman nopeampi. Uskaltauduin elämäni ensimmäistä kertaa salille ja nyt tykkään jopa käydä siellä.
Sain myös alkutalvesta lähetteen fysioterapiaan selkävaivojeni takia. Päätin valita pilates fysioterapian ja jo ensimmäisen kerran jälkeen huomasin, että jokin oli muuttunut. Kotona tehtäviin harjoituksiin pitää toki sitoutua, eikä joka iltainen jumppailu ole aina ollut niin helppoa. Mutta jo muutamassa viikossa huomasin, että lähes kaikki kivut olivat poissa. Tällä tiellä on hyvä jatkaa ja toivon, että uskaltaudun joskus oikealle pilatestunnillekkin.
Tuntuu, että vihdoin olen löytänyt itseni uudelleen ja haaveilen taas uusista hulluista jutuista. Uskallan taas olla minä.

1/01/2015

1

Vuoden ensimmäinen päivä ja minusta tuntuu helpottavalta aloittaa puhtaalta pöydältä. Viime vuosi oli ehdottomasti yksi parhaimmista vuosista tähän mennessä, mutta varmasti myös yksi rankimmista. Sofia tuli tuomaan aurinkoa ja iloa meidän elämäämme, mutta loppuvuosi olikin harmaampi kun isäni sairastui ja Jedi kuoli. Toivon kuitenkin, että pystyn jättämään pelkoni sekä epävarmuuteni viime vuoteen ja elää nyt ja tässä täysillä.