12/12/2013

Pulled pork

Ajattelin vihdoinkin laittaa tämän herkkuruoan ohjeen tänne, ettei se vaan pääse itseltäkään unohtumaan. Kyseessä on siis pulled pork eli nyhtöpossu. Netti on pullollaan erilaisia nyhtöpossun ohjeita ja minulla menikin yksi ilta selaillessa nettiä ja ideoidessa millä taktiikalla lähtisin oman possuni tekemään. Lihana käytin porsaan kassleria.
Itse tehty bbq-kastike on tietysti aivan ehdoton juttu, jos syöt possusi hampurilaisen tai leivän välissä. Löysin mainion bbq-kastikkeen ohjeen Isyyspakkaus-blogista.
Söimme possumme itse tehtyjen hampurilaisten välistä ja täytteenä oli myös coleslaw-salaattia.




Pulled pork 6-8:lle

- 2400g porsaan kassleria tai lapaa

Kuivamausteseos
- 2rkl paprikajauhetta
- 1 rkl chilijauhetta
- 1 rkl mustapippuria
- 1½ rkl suolaa
- 1½ rkl sipulijauhetta
- 1 rkl valkosipulijauhetta
- 1½ dl muscavadosokeria tai muuta ruskeaa sokeria

Ota liha tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön. Hiero lihan pintaan kuivamausteseos ja laita liha vuokaan. Kaada vuoan pohjalle muutama desi vettä.
Laita uuni 110 asteeseen. Tökkää paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan.
Paista possua kunnes paistomittari näyttää 93 astetta. Meidän possulla siihen meni noin 7 ja puoli tuntia.
Sammuta uuni, mutta jätä liha vielä uuniin siihen saakka kunnes paistomittari näyttää noin 75 astetta. Jäähtymiseen meni aikaa noin 2 tai 3 tuntia. 
Sillä aikaa ehtii helposti tekemään sämpylät, bbg-kastikkeen sekä lisukkeet.
Sitten vaan repimään valmista possua esim kahden haarukan avulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti