11/14/2013

Voi elämä



Olisipa mulla paljon positiivista ja iloista kerrottavaa, mutta eipä ole. Älä siis lue pidemmälle jos et jaksa lukea raskaana olevan huolia ja murheita.
Tämä viikko on ollut rankka, niin henkisesti kuin fyysisesti. Alaselkää särkee ja särky säteilee pohkeisiin sekä nilkkoihin. Jalat tuntuu painavan tonnin, onneksi ei sentään ole turvottanut. Eilen kaveriksi tuli myös omituinen rannekipu toiseen käteen, eikun jotain rannetukea siis ostamaan.
Närästys on myös jotain ihan kauheaa, ihmeen kauan se refluksitauti pysyikin kurissa.
Lisäksi olo on jotenkin vaan tosi väsynyt ja voimaton, energiaa ei vaan riitä samalla tavalla kuin ennen.
Kaikesta kivusta huolimatta olen kuitenkin onnellinen, että saan olla raskaana, vaikka se tuntuukin toisinaan hyvin raskaalta.
Tunteeni ovat myöskin heittelehtineet aika paljon, välillä voisin itkeä ja nauraa samaan aikaan.
Olen yrittänyt välttää liikaa stressiä, mutta tällä hetkellä se tuntuu olevan lähes mahdotonta, kun elämä tarjoaa TAAS sitä kuraa niskaan. Sunnuntaina pikkuveljeni joutui sairaalaan. Tiedän hänen olevan hyvässä hoidossa ja uskon sekä tiedän hänen paranevan, mutta silti on pakko hieman murehtia ja itkeä.
Toivoisin vain, että ensi vuosi olisi meidän perheessämme normaali. En toivo ruusuilla tanssimista, mutta yksi vuosi ilman sairasteluita olisi ihanaa. Muistan joskus teini-iässä ihmetelleeni, miksi vanhemmat ihmiset aina toivovat läheisilleen terveyttä ja onnea. Vasta viime vuosina olen sen ymmärtänyt, kukaan ei ole täällä ikuisesti. Se onkin syy miksi haluaisin yhä enemmän elää tässä hetkessä ja olla enemmän läsnä. Uskon, että oman lapseni myötä opin sitäkin taitoa vielä enemmän.

2 kommenttia:

  1. Kurjaa, että elämä koettelee.
    Koita jaksaa. Voimia sulle.
    Ja iloa raskauteen. ♥

    VastaaPoista