8/29/2013

Syy blogihiljaisuuteen



Mietin pitkään milloin kertoisin täällä kuulumiseni... Nyt en kuitenkaan enää pysty pitämään tätä asiaa salassa.
Viimeiset viisi viikkoa on mennyt aika vaihtelevasti, lähes kaikki ruoka on kuvottanut ja syöminen on ollut yhtä tuskaa. Tunteet ovat olleet pinnassa ja myöskin väsymys on ollut aikamoista. Nyt rupeaa jo pikkuhiljaa helpottamaan, vaikka vieläkin voisin nukkua yössä yli 12 tuntia ja siihen päälle vielä päiväunet.
Olen siis raskaana. Ensimmäinen ultra on jo takana ja siellä kaikki näytti olevan hyvin.
Olemme mieheni kanssa todella onnellisia ja välillä on hieman vaikea uskoa, että kaiken surun ja pettymysten jälkeen todella odotamme lasta.
Jatkossa tulen siis varmasti kirjoittelemaan myös hieman tästä odotusajasta. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!