1/15/2013

Kahdeksan faktan haaste

Kiitos haasteesta Ansukka :)

Minä en tällä kertaa laita haastetta eteenpäin, koska kaikki joille olisin tämän haasteen laittanut ovat jo tehneet tämän tai ainakin hyvin samantapaisen haasteen


1. En pidä aamuista, sillä olen iltaihminen. Tykkään kukkua myöhään yöllä ja herätä vasta päivällä.
Tämä ei tietenkään ole mahdollista, kuin vapaapäivinä. Niinpä puoli päivää menee aina silmät ristissä ja haukotellen.


2.  Herään keväisin eloon ja rakastan sitä valon määrää. Pidän kyllä talvestakin, mutta olen aina niin väsynyt ja käyn puolitehoilla. Tämä on onneksi helpottanut tänä talvena, sillä olen ruvennut popsimaan kunnolla d-vitamiinia.

3. Rakastan kirpputoreja.

4. Vihaan purkkiananasta. En tajua miksi sitä tungetaan pizzaan tai yleensä mihinkään ruokaan. Tuore ananas on asia erikseen.


5. Olen kauhea päällepäsmäri ja vihaan sitä. Jos mieheni esimerkiksi tekee ruokaa tai imuroi on minun pakko roikkua vieressä ja kommentoida; "kulta kato tossa on roska, imuroi siitä" "kulta sekota välillä sitä ruokaa ettei se pala pohjaan." Joo tiedän ihan kamalan ärsyttävää, en tajua miten mieheni jaksaa minua. Tästä tavasta yritän kovasti päästä eroon, mutta se on vaikeaa.


6. Olen 155 senttiä pitkä tai siis lyhyt. Tykkään olla lyhyt, aina en tietenkään ole tykännyt.

7. Perheeni on minulle hyvin tärkeä ja onneksi näen heitä usein. Haluaisin tosin asua lähempänä vanhempiani ja pikkuveljeäni.

8. Löysin mieheni netistä; suomi24 treffisivuilta 5 ja puoli vuotta sitten. Aluksi olin nolona, että "tapasimme" siellä, mutta nykyäänhän se on ihan normaalia löytää kumppani netin kautta, mutta 5 vuotta sitten jotkut vielä kummeksuivat sitä.


4 kommenttia:

  1. Tuo päällepäsmäys on kyllä tunnistettavissa täälläkin. Ja kovasti siitä yrittää luopua ja luottaa toisen osaamiseen :) kiva blogi sinulla, liityinpä lukijaksikin!

    http://pikkukauris.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun joku muukin viitsii tunnustaa tuon :)

      Kiitos ja tervetuloa lukijaksi :)
      Kiva blogi on myös sinulla :) minä liityin sinun lukijaksi.

      Poista
  2. Kevään aurinko on kyllä mitä ihaninta. Sitten vain rupee odottamaan kaikkia kesään vieviä merkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Eilen aurinko pilkotti hieman pilvien takaa ja tuntui, että sain siitä pienestä auringonpaisteesta tosi paljon energiaa.

      Poista