10/10/2012

BIOLOGINEN KELLO


Avalta alkoi sarja erilaiset äidit ja ensi viikolla Tv2:lla alkaa teiniäidit ja huomasin myös,että netissä ensimmäisen jakson voi katsoa jo ennakkoon. Näitä sarjoja en voi olla katsomatta.
Muutamat viime kuukaudet minusta on tuntunut, että nyt se on tehtävä. Minä haluan lapsen.
Olen potenut ohimenevää vauvakuumetta ennenkin, mutta nyt minusta tuntuu erilaiselta.
En oikein osaa selittää miten nykyinen tuntemukseni eroaa aiemmista. Tunne on voimakkaampi. Minusta vain tuntuu, että olen valmis. Tuntuu, että niin on tarkoitettu ja että, sitä varten minä olen täällä maailmassa. Minusta on tarkoitus tulla äiti.
En ole juuri uskaltanut puhua tuntemuksistani kenellekkään. Tuntuu, että nykyään kaikki pitää olla niin suunniteltua, ura ja vakityöpaikka. Mutta minä en vaan haluaisi olla kolmekymppinen, kun saan ensimmäisen lapseni. Uskon,että olisin hyvä äiti juuri nyt.
Tiedän, että lähipiirissäni moni ajattelee,että minusta ei ole vielä äidiksi, sillä olen itsekkin välillä kuin lapsi. Kiukuttelen ja käyttäydyn lapsellisesti. Tuskin vuodet minusta näitä piirteitä suuresti karistaisivat, kun eivät ne tähän mennessäkään ole juuri hävinneet. Tekisikö luonteeni minusta huonon äidin?
Millainen sitten on hyvä äiti minun mielestäni? Varmasti sellainen, joka minun äitini on ollut, huolehtiva ja rakastava.
Vaikka kello tikittääkin tiedän joutuvani odottamaan vielä muutaman vuoden, ennenkuin lapsi on ajankohtainen. Teen juuri sitä mitä vähiten tykkään tehdä, suunnitelen, suunnitelen elämääni.
Toivon, että sitten suunniteltuna ajankohtana olemme mieheni kanssa vielä siihen kykeneviä ja että meille annettaisiin lapsi. Kaikista kamalinta olisi, jos joutuisin miettimään: miksi en tehnyt sitä silloin, kun minusta oikealta tuntui ja olisin siihen vielä pystynyt...
Miltä tuntuu olla äiti? Toivottavasti tiedän vastauksen siihen vielä joskus.

7 kommenttia:

  1. Vauvakuume on kyllä niin ihanaa ja ihanankamalaa! :) Saako udella minkä ikäinen olet? Me aloimme yrittää vauvaa kun olin 24-vuotias, mies hieman vanhempi. Opinnot oli molemmilla kesken jne. Vauvaa ei silti kuulunut. Aina ei siis ikäkäkään ole lapsettomuuden syynä. Onneksi aloimme yrittää ajoissa, 26-vuotiaana olin jo ensimmäisen adoptiolapsemme onnellinen äiti (opinnot kesken ja tukevasti vuokra-asunnossa) ja 30-vuotiaana jo kahden ihastuttavan mukelon äiti. Kolmaskin adoptio haaveissa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen 24-vuotias eli siis samanikäinen kuin sinä olit ja sepä minua juuri mietityttää ja mieheni on 31. Itsetäni tiedän ainakin sen,että lapsia olen ainakin nuorempana kyennyt saamaan, teininä tuli vähän toilailtua. Miehestäni en tiedä ja kaikki asiat on ruvenneet mietityttämään, se on polttanut niin kauan tupakkaa jne. Miehelläni onneksi on jo hyvä vakituinen työpaikka ja asumme omistusasunnossa, mutta omat asiani on vielä kesken. Saanko minä sitten udella mistä te olette lapsenne adoptoineet?

      Poista
    2. Teillä on vielä hyvin aikaa iän puolesta :) Sitten kun yrityksen aika koittaa niin mies joksikin aikaa "puhdistumiskuurille" ;) Halusin vain tuoda julki että lapsettomuus myös nuorella iällä on yllättävän yleistä. Mitä lie hormoneja saammekaan vesijohtovesistämme.. Me olemme adoptoineet lapsemme Etelä-Afrikasta :)

      Poista
    3. Kai meillä sitten on vielä aikaa, minulla on vaan hirmunen ikäkriisi päällä :)
      Juu kyllähän tuo lapsettomuus nuorella iällä on lisääntynyt, varmasti myös tuo vesijohtovesi ja hormonikalat siihen vaikuttavat. Mehän saamme juomastamme vedestä hormoneja, suomessahän ei ole suodatinta, joka poistaisi kaikki nämä jäämät. Itse lopetin e-pillereiden syönnin juuri tämän takia ja muutenkin koin sen turhaksi. Voin yhtä hyvin laskea milloin minulla ovulaatio ja olla harrastamatta seksiä silloin. Tulee halvemmaksi ja en ainakaan osaltani kasvata tuota hormonimäärää.

      Poista
  2. Mä en katso juurikaan tv:tä, mutta tuon Erilaiset äidit - avausjakson katsoin suurella mielenkiinnolla, sillä Jenny on mun nettituttuja :) ja oli kiva nähdä millainen perhe on livenä! Sitä edellisenä iltana katsoin Tiuskin dokkarin ja se sai mut jotenkin surulliseksi. Siitä jäi tosi negatiivinen maku. :/

    Mä sain esikoiseni 24 vuotiaana ja se tuntui sillä hetkellä tosi oikealta. Olin kerennyt juuri valmistua ammattiin, taloja ei ollut eikä uraakaan. Niitä on sen jälkeen kyllä kerennyt saamaan. Ja mieskin on vaihtunut tuon jälkeen. Nyt olen onnellinen näiden kahden pienen kanssa reiluna kolmikymppisenä ;) Mutta tosiaan ihanaa että sain jo esikoiseni aikaisemmin. Erilaista se äitinä olo nyt on kuin tuolloin kahdeksan vuotta sitten mutta kummassakin on hyvät puolensa! Tällä hetkellä ei ole työasiat mielessä ollenkaan, kyllähän niitä sitten vielä kerkeää tehdä vuosikymmeniä..

    Ja tuosta luonteesta ;) Mäkin olen varsin säpäkkä ja äkkipikainen toisinaan. Ne kuuluu mun perusluonteeseen, vaikka kai ne särmät on vähän hioutuneet tässä vuosien kuluessa! :D Ei musta luonne ole äitiyden mitta ollenkaan, siitä ei kannata huolta kantaa. Ja musta ainakin välillä tuntuu että 6 vuotta nuorempi mieheni on välillä paljon "aikuisempi" kuin minä...

    Toivotan teille onnea kun hetki on ajankohtainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Mukava kuulla sinun mietteitäsi ja kokemuksia :) Ja siksi juuri blogistasikin tykkään kun siellä on asiaa ja elämää, tosin blogisi ei yhtään helpota minun vauvakuumettani :)

      Poista
  3. Tää kuulostaa kyllä niin tutulta!! Minä ja puolisoni valmistutaan parin vuoden päästä kouluista ja olen kyllä kaikille selväksi tehnyt, että sitten meille tulee lapsia :) Olen aina ollut semmoinen "äiti-ihminen", mutta niinkuin säkin kirjoitit niin oon kyllä itsekin vielä aika jäärä, ja taipuvainen kiukutteluun ja lapselliseen käytökseen ;) Omassa tilanteessani olen iloinen siitä, että olen osoittanut luonteenlujuutta käymällä ensin nämä koulut loppuun, (minunlaisena sponttaanina ihmisenä kun olisi hyvin voinut mennä asiat toisinkin). Välillä vaan tuntuu aivan typerältä se, että ei saa olla sitä mitä eniten haluaisi ja missä ajattelisi olevansa tosi hyvä...eli olla äiti.

    VastaaPoista