9/16/2012

SIENIRISOTTO

Täytyy tunnustaa,että en ennen tätä päivää ollut koskaan tehnyt risottoa. Syönyt olen tietenkin, mutta kai mä laiskuuttani olen jättänyt risotto-kokkailut muille. Eihän se ollutkaan niin työlästä tai vaikeaa. Hieman risotto pääsi ylikypsäksi, mutta laitetaan se ekan kerran piikkiin.


Sienirisotto 5:lle

- 1,3-1,5 l kana-/kasvislientä
- 1 rkl oliiviöljyä
- sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1dl kuivattuja suppilovahveroita
- 1dl vettä
- 400g risottoriisiä
- 1,5 dl valkoviiniä
- 100g siitakesieniä
- 1 iso portobello sieni
- suolaa
- pippuria
- puolikkaan sitruunan mehu
- 30g voita
- 65g raastettua parmesaania
- koristeluun parmesaania ja persilijaa (me ei laitettu kun ei tykätä)

Kuumenna 1,5 l vettä ja lisää liemikuutiot. Minä laitoin yhden ja puolikkaan kanaliemikuution ja yhden kasvisliemen. Laita kuivatut suppilvahverot likoomaan 1dl vettä.
Kuullota keskilämmöllä pieneksi pilkottua sipulia n.10min ja lisää loppuvaihessa myös valkosipuli.
Lisää lämpöä ja laita risottoriisit sekaan. Lisää viini ja anna sen imeytyä.
Lisää sitten kuivatut sienet nesteineen ja kauhallinen kana-/kasvislientä. Lisää lientä kauhallinen aina kun edellinen liemi on imeytynyt melkein kokonaan.
Pilko sienet pienemmiksi ja paista ne kuumalla pannulla. Lisää teelusikallinen voita sekä suolaa, pippuria ja purista sekaan hieman sitruunamehua.
Kun kaikki kanaliemi on imeytynyt riisiin, ota pannu levyltä ja lisää risoton sekaan parmesaaniraastetta, voita ja hieman sitruunamehua. Lisää sekaan paistetut sienet ja sekoita hyvin. Laita kansi pannun päälle ja anna asettua muutama minuutti. Koristele annos parmesaanilla ja persilijalla. Nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti