9/06/2012

NEGATIIVINEN VAI POSITIIVINEN

Mieheni oli lukenut jonkin aikaa sitten lehtijutun, jossa kerrottiin,että ihmiset ovat säilyneet hengissä niiden ihmisten takia, jotka ajattelevat negatiivisesti. Tämä siis sen jälkeen kun olin valittanut miehelleni,että hän on usein liian negatiivinen. Ja sitten hän tekeekin itsestään negatiivisen maailmanpelastajan.
Myönnetään minäkin ajattelen joskus negatiivisesti. Tänään sitten rupesin miettimään miten ärsyttäviin asioihin, kuten koiramme Buffyn toilailuihin voi myös suhtautua positiivisesti negatiivisen sijaan.


Tilanne 1: Koiramme Buffy juoksee mutaisilla tassuilla pihalta sänkyyn..Niin ja puhtaat lakanat vaihdoin juuri eilen.
Positiivisesti ajateltuna: Ei haittaa, kyllähän meillä noita lakanoita riittää ja ensimmäinen yö puhtaissa lakanoissa on aina paras, koska silloin ne tuoksuu vielä raikkaalta. Näin saan joka yö tuon ihanan raikkauden.

Tilanne 2: Buffy riehuu sängyssä ja pissaa siinä tohinassa hirveän lätäkön alleen ja juuri siihen minun peittoni päälle.
Positiivisesti ajateltuna: Ei haittaa, tuleepahan kerrankin pestyä tämä peitto tai siis tämä taitaakin olla jo 15 kerta tänä vuonna. No mutta ainakin siitä tulee puhtaampi.

Tilanne 3: Nautin sohvalla lempiohjelmastani ja ahdan sisääni sipsejä ja dippiä. Kaikki hyvin, kunnes Buffy hyökkää ja rohmuaa puolet sipseistäni ja dipistäni.
Positiivisesti ajateltuna: Ei haittaa, mä en edes saisi rohmuta näitä sipsejä, ne lihottaa ja turvottaa. Vähemmän kaloreita ja huonoja rasvoja minulle. Ja onhan tuo meidän Staffi aika luikku, jos se vähän lihoaisi noista sipseistä.

Tilannne 4: Buffy saa hirveän hepulin virkkaamallani matolla ja pissaa siihen. Pissa imeytyy mattoon ja loput pissat valuvat ympäri lattiaan kun nostan maton...niin ja matto on ehtinyt olla käytössä vasta viikon.
Positiivisesti ajateltuna: Nyt kun pesin maton siitä tuli hieman jämäkämpi ja se pitää paremmin muotonsa.

Tilanne 5: Buffy herättää aamulla "ihan liian aikaisin" könyämällä päälleni ja nuolee naamani märäksi.
Positiivisesti ajateltuna: Ei haittaa. Ihanaa ,että joku huomioi ja rakastaa mua.


Tai kaikki negatiivisesti ajateltuna: VOI HITTO MIKÄ RAKKI!!

2 kommenttia:

  1. Täytyykin kokeilla tuota kookosta! Meidän Pemu nimittäin rikkoo myös lelut tosi äkkiä! Mahtaakohan tuo Jedi-koira olla muuten Japaninpystykorva? Minun vanhempieni koira on Japsi ja hyvin samannäköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kookos on kyllä hyvä lelu. Välillä Buffy vaan menettää hermonsa, kun ei saa sitä rikki. Sit alkaa hirvee epätoivonen ja vihanen ulina. Juu kyllä Jedi on japsi :)

      Poista