9/18/2012

JÄRKI KÄTEEN!

                                  kuva lainattu


Nyt on tiistai ja mieheni pitäisi sunnuntaina osallistua maratonille, elämänsä ensimmäiselle. Ja arvatkaas kuka makoilee kuumeessa ja nokka tukossa sohvalla?! No tietysti mieheni! Tauti alkoi nostaa päätään jo viisi päivää sitten, silloin ajattelin,että kyllähän tuo ehtii tuosta toipua. Tänään nousi sitten kuume, minusta peli on nyt menetetty, ensi vuonna sitten. Mutta ei!! Mieheni on hemmetinmoinen jääräpää;
"Mä aion osallistua!"
"Varmasti osallistun!"
"Se on jo maksettu!"
"No sovitaan sit niin,et jos mulla on vielä sunnuntaina kuumetta niin en osallistu!"
Voi v....!!! Nyt mieheni pitäisi vaan niellä ylpeys ja pettymys ja ajatella omaa parastaan ja ehkä vähän minunkin.
Minä sain koko alkukesän huolehtia miehestäni, koirista, kodista ja kaikesta, kun mieheni joutui ihonsiirtoon. Sain miettiä miten sen käy, tuleeko se paremmaksi, tuleeko sille verenmyrkytys, tuleeko sille veritulppa.
Joo tiedän, mietin ja murehdin liikaa, mutta miten voisin olla murehtimatta, kun kyseessä on rakas ihminen.
Millä saisin mieheni tajuamaan,että hän todennäköisesti sairastuu vaan pahemmin, jos osallistuu maratonille toipilaana tai kipeänä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti