12/30/2012

Omppuluuri

Mä tein sen, vaikka vannoin etten ikinä tekisi; hankin älypuhelimen. Ja päädyin hyvin lyhyen harkinnan jälkeen Applen iphone 4:seen. Se on ihana ja mä olen aivan koukussa kaikkiin "turhiin" ohjelmiin.




Vanha puhelimeni oli jo parhaimmat vuotensa nähnyt, aivan kulunut ja toimi toisinaan hieman huonosti.
Viimeiset kuukaudet oikeasti häpesin puhelintani. Toiset kaivaa taskuistaan ne siistit älypuhelimet ja minä kuppaisen läppämallin. Toiset surffailee netissä ja mä pelaan matopeliä, jes.





Puhelimen hankinta ei ollut kivutonta. Olin päättänyt, että marssin dna:lle ja luettelen jutut, jotka haluan ja se olisi siinä. Ja nyt siitä ei tulisi yhtä vaikeaa, kuin viimeksi liittymätyyppiä vaihtaessa.
No eihän se ihan niin mennyt.
Ekassa kaupassa ei ollut valkoista luuria, en siis ostanut sitä, kun tahdoin valkoisen.
Seuraavaan kauppaan siis, eikä sielläkään ollut valkoista, tyydyin mustaan.
Sitten alkaa se pelkäämäni osuus, onhan vanha liittymäni nyt mun nimissä.
Ei ollut, tarvitsisin äitini mukaani, jotta voisin vaihtaa liittymätyyppiä ja saisin pitää vanhan numeroni.
Okei tulisin myöhemmin takaisin äitini kanssa. Soitin tuohtuneena äitille, ihan niinkuin se olisikin ollut hänen vikansa, että dna:lla ei ole aikoinaan hoidettu juttua kunnolla.
Lopetin puhelun, näin punaista, perkeleen dna!
Heitin sitten vanhan puhelimeni maahan. Mies katsoo vieressä suu auki ja ajattelee, eihän se ikinä heittele tavaroita. No en heittele, mutta nyt heitin.
Puhelin meni sitten rikki tai no puoliksi. Se soi vielä ja soittaja kuulee mun äänen, mutta minä en näe ruudulta mitään, enkä kuule soittajan ääntä.
Olisi siis pakko marssia takaisin dnalle ja ostaa puhelin uudella liittymällä.
Nyt on uusi hieno puhelin, jota en taatusti heitä maahan vaikka kuinka suututtaisi.

3000 palaa











Veljeni sai joululahjaksi 3000 palan palapelin. Kokoaminen aloitettiin joulupäivän iltana ja tänä aamuna palapeli tuli valmiiksi.
Tuntuu varmasti kamalalta laittaa palat takaisin laatikkoon, niin ison uurastuksen jälkeen.
Palapelin teko on tosi koukuttavaa, tahdon kyllä ensi jouluksikin palapelin.

12/29/2012

Lahjaksi annettua

Muutama itsetehty juttu eksyi joulupaketteihin niiden huopapallo pannunalusten lisäksi.
Veljelle ja hänen tyttöystävälleen tein lakupekka patalaput




Lisäksi he saivat, samanlaisen kynätelineen kuin meillä on työhuoneessa, mutta vaan veljeni lemppari sarjakuvasta eli Akusta. Tai no täytyy tarkentaa, että minä en tehnyt telinettä, vaan mies koristeli sen, kun itse en ehtinyt.




12/26/2012

Aivot jumissa



Haluaisin kirjoittaa ja kertoa jotain meidän joulusta, mutta aivot ei vaan toimi, ne taitaa olla lomalla. Toivottavasti teillä kaikilla oli rentouttava ja stressitön joulu, mulla ainakin on ollut.


Olen lukenut ja ihastellut muiden joulupostauksia, itseltäni ei tule samanlaista, ei pysty.
Jossain vaiheessa laitan ehkä jotain kuvia joululahjoista, jos jaksan ja myöskin muutamasta lahjasta jotka tein.


Nyt otan rennosti ensi vuoteen asti, rakennan palapeliä, neulon ja syön kinkkua, jota on muuten vielä aika paljon jäljellä.

12/23/2012

Lämmin leipä


Leipä tuli juuri uunista ja hyvää on. Ehkä otan vielä pienen palan, jotta jaksan vielä viimeistellä yhden joululahjan.
Miehenkin sai herättää syömään uunituoretta leipää. Hän söi leivänpalan tyytyväisenä hymisten; "tämmöset herätykset on parhaita" ja kävi sitten uudestaan nukkumaan.
Herkullisen vuokaleivän ohje löytyy täältä.

12/22/2012

Diy kukkaruukku




Löysin eilen kirppikseltä lasitavaroiden lisäksi vanhan hieman tahraisen kaitaliinan. Ihastuin kuviointiin ja liina maksoi vain 30 senttiä. Tiesin heti mitä teen siitä; mini joulutähdille ruukkuja.
Leikkasin ja ompelin liinasta sopivan kokoisen putkilon peltipurkille, joka on muuten maissipurkki ja taisi olla xtra merkkistä. Purkki on aika iso ja loppuja varten olen varannut rainbow maissipurkkeja, ne on hieman pienempiä.
Kukan voi istuttaa tai vain laittaa muoviruukussaan purkin sisään. Kangasputkilo purkin päälle ja sitten vaan yläreunat taitellaan purkin sisään. Reuna pysyy siististi sisällä, kun sen teippaa kaksipuoleisella teipillä kankaaseen ja purkkiin. Aika helppoa.

Lasisia löytöjä




Eilinen kirpputorilla käynti ei tuottanut pettymystä.
Heti ekoissa pöydissä silmiin osui Riihimäen lasin purkki, vain 1,50€. Piti hieraista silmiä muutamaan otteeseen. Muutama muukin lasinen purkki lähti kotiin.


Ja sitten vielä possulasit, joita olen etsinyt kirppiksiltä jo kuusi vuotta. Vihdoin tuli lisää vastaan rikkoutuneiden tilalle ja hinta neljästä lasista oli vain 2,00€.

Joulumatto ja ripaus keltaista








Joulumaton laitoin olohuoneeseen muutama viikko sitten. Mä niin tykkään siitä. Tämä matto oli hetken aikaa  työhuoneessamme. Hankin olkkariin myös talvisempia tyynynpäällisiä keltaisten tilalle. Mutta jotain keltaista olohuoneessa sentään on, pallojalkalamppu. Löysimme sen muutama kuukausi sitten Hyvinkään antiikki- ja keräilymessuilta. Lamppu on suht siistissä kunnossa ja isäni vaihtoi siihen vaan sähköjohdot.
Joulun välipäiviksi on jo jotain tekemistä, nimittäin joulupallojen neulomista. Mies osti mulle monta viikkoa sitten joulupallot kirjan, mutta en ole ehtinyt neulomaan vielä yhtään palloa. Palloja tulee siis vasta ensi jouluksi.

12/21/2012

Ups mamma!!!


Arvatkaas kuka pissasi eilen ja toissapäivänä sohvalle?! No tietysti Buffy, likka tuntuu aina ruikkivan minne sattuu, kun lämpötila näyttää yli -10 astetta.
Onneksi sohvassamme on irroitettavat ja pestävät pääliset.
Tänään kävimme vielä ostamassa Pissa pois suihketta, jota sitten suihkuttelin sohvan runkoon, kun sinnekkin tuota pissaa oli mennyt. Haju lähti pois, ei haise pissa. Jes!


Suihkeen purkki sai nauramaan, kuten kuvasta näkyy siinä on pissaava kissa, joka sanoo ups mamma.
Ja hieman kirjoitusvirheitä on eksynyt mukaan: Kun vahinko sattuu - haja vain "lähtee pois"
No huumoria tässä tarvitaankin.

Juomia joulupöytään


Meillä oluet kuuluu nykyään vahvasti joulupöydän antimiin, kiitos mieheni, joka opetti minulle, että olut voi oikeasti maistua hyvälle. Viinin juominen on siis jouluisin jäänyt vähemmälle, en nykyään edes pidä punaviinistä, valkoviini kyllä maistuisi alkuruokien kanssa, mutta olut on korvannut myös sen.


Ostimme tämän vuoden joulupöytään Hoegaarden vehnäolutta, joka on tarkoittettu kylmien ruokien kanssa, kuten kalojen. Tätä olutta meillä on tainnut olla useampana jouluna ja toimii aina.
Hoegaarden täytyy tietyti tarjoilla sitruunapalan kera, kuten mielestäni suurinosa venhäoluista.

Lämpimiä ruokia varten ostimme kahta olutta  Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock: ia ja Sinebrychoff: in jouluolutta. Molempia oluita olemme myös kokemaistaneet, Urbock on ihanan savuista ja sopii varmasti täydellisesti kinkun kanssa. Jouluolut taas on aika peruskamaa, mutta pitää sitäkin olla, jos joku ei tykkää erikoisista oluista.


Jälkkärioluena on  Liefmans glükriek, joka on lämmitettävä olut eli niinkuin glögi. Mielenkiintoista, tämmöstä ei olla vielä maistettu.
Ja emme muuten aio juoda kaikki oluita mieheni kanssa kaksin, vaan olemme menossa joulunviettoon vanhemmilleni, jossa on lisää juojia. 


Huomasin muuten tätä kirjoittaessani, että nenäni on ihan tukossa, tajusin, että syyllinen on vieressä oleva hyasintit. Ei siis ole minun kukkani. Taitavat lentää pian lumihankeen.

12/19/2012

Tuhottu

Olipa ihana tulla kotiin kauppareissun jälkeen. Eteisen lattialla tervehti tuhottu kori, jonka olin vasta viikko sitten ostanut. Siinä se oli tuhantena palana.
Olohuoneen matolle oli levitelty kaikki huopapallot, vieressä kaluttu b-vitamiinipurkki ja pillerit siellä täällä.
Ja sitten se mikä otti eniten päähän, tänään paketoimani joululahja. Käytin paketointiin aikaa puoli tuntia, askartelin ja asettelin, tein sen rakkaudella. Tuhottu! Ja itse lahja oli myös pureskeltu ja täysin käyttökelvoton.
Suututti niin paljon, Buffy lähti pihalle jäähylle.
Harmittaa vieläkin.

12/17/2012

Kissa pöydällä









Päätin vielä jäädä viikonlopun jälkeen muutamaksi päiväksi vanhemmilleni, kun mies suuntasi jo kotiin ja töihin.
Sain illalla ajatuksen, että jouluvalot sopisivat loistavasti vanhempieni peilipiironkiin.
Nätithän ne ovat. Samoin kuin itse piironki, joka oli ostettaessa vihreä.
Vanha piironki kunnostettiin ja maalautettiin. Muistaakseni vanhempani maksoivat piirongista naurettavan vähän ostaessaan sen noin 6-7 vuotta sitten, tottakai maalauttaminen maksoi, mutta oli piironki silti aikamoinen löytö.

Pannunalunen huopapalloista




Nämä pannunaluset lähtivät joululahjoiksi muutamalle sukulaiselle. Hieman käy kateeksi lahjansaajia, sillä pannunalusista tuli niin hienoja. Jossain vaiheessa pitää tehdä itsellekkin samanlainen.
Huovutus oli rankkaa ja aikaavievää hommaa, aluksi huovutimme palloja ensin hieman käsin ja sitten sukkahousuissa pesukoneessa, tulos ei kuitenkaan ollut loistava. Mies huovutti sitten puolet palloista käsin, minulta tuo huovuttaminen ei jostain syystä onnistu. Nämä miehen käsin huovuttamat pallot olivat loistavia, joten tulevaisuudessa teemme huovutuksen käsipelillä ja minä aion myös opetella huovuttamista paremmin.

12/13/2012

Keittiön hylly













Mies rakensi meille keittiöön hyllykön. Pidän siitä tosi paljon. Idean tästä hyllystä sain täältä.
Lisäksi mies kyhäili mulle vielä laatikon, johon saan jotain lukkojen taakse.
Rakennusvaihe ei ollut helppo, ärräpäät lensi ja rautasahalla hakattiin ties mitä suutuspäissään, siis en minä vaan mieheni. Joku on hieman äkkipikainen ja rähteleväinen.
Tämmösen hyllyn rakentaminen on kuitenkin loppupeleissä aika helppoa, jos vaan omistaa hyvät välineet ja osaa myös HYVIN käyttää niitä. Tai voi sitä olla huonotkin välineet ja paljon taitoa, eiköhän silläkin onnistu. Mutta multa kyseinen homma olisi jäänyt tekemättä, kiitos siis miehelleni, joka jaksoi ketutuksesta huolimatta tehdä hyllyn valmiiksi. Nyt kelpaa keitellä kahvit ja paahtaa leivät ilman, että tarttee joka kerta kaivaa koneet kaapista esille.