4/20/2016

Lapsiluku

Vauvan tuoksu, pienet sormet ja varpaat, pikkuruisia vaatteita, hymyjä, jokeltelua, valvottuja öitä, nälkää, rikki imetyt rinnat, särkyä, huutoa ja itkua. Kaipaan jollain tapaa tuota kaikkea ja toisaalta en taas yhtään.
Minulla tulee varmasti olemaan ikuinen vauvakuume. Tuskin monikaan äiti pääsee irti siitä tunteesta ja ajatuksesta, kun saa pidellä vastasyntynyttä lastaan ensikertaa. Sen hetken voisi kokea vaikka joka vuosi uudelleen. Mutta siitä hetkestä seuraa muutakin.
Ja mitä pidemmälle ajattelen järjellä, sitä huonommalta idealta toinen lapsi tuntuu. En näe itseäni toisen lapsen äitinä. Näen vain minut, Sofian ja mieheni sekä koiramme; siinä on meidän perhe.


Olemme mieheni kanssa pohtineet asiaa ja kummastakin tuntuu hyvältä, että Sofia on meidän ainokainen.
"No kai teille toinenkin tulee?"
"Kyllähän lapsella pitää leikkikaveri olla."
"Se toinen menee siinä sivussa"
Näitä lauseita varmasti moni vanhempi on kuullut, jopa kyllästymiseen asti, kun sitä toista ei sitten ole tullutkaan. Ja niin olen minäkin. Nykyään voin jo huoletta vastata toista ei tule ja kyllä se lapsi kavereita muualtakin saa.
Itse en myöskään tahdo, että se toinen menisi siinä sivussa. Tahdon olla oikeasti läsnä lapselleni.
Itse koen, etten pystyisi siihen jos helmoissa pyörisi toinenkin lapsi. En jollain tapaa ole valmis jakamaan huomiotani kenellekkään muulle niin paljon kuin Sofialle.
Koen jo nyt toisinaan riittämättömyyttä vanhempana, enkä tahdo lisätä sitä tunnetta.


Pohdimme myös mitä tahdomme elämältä ja kummallakin nousi ensimmäisenä esiin matkustelu. Tahdomme nähdä, kokea, mennä ja tehdä. Ja yhden lapsen kanssa se on helpompaa sekä halvempaa.
Haluamme ehkä jopa hemmotella lastamme, kai se on sallittua järkevyyden rajoissa...
Monihan sitä pelkää ja moni luulee, että ainut lapsi on pilalle hemmoteltu. Itse en kuitenkaan usko niin, lapsi saa varmasti kokea pettymyksiä niin kotona kuin päiväkodissa tai koulussa. Eikä kukaan voi saada kaikkea, oli sitten perheen ainut lapsi tai yksi kymmenestä lapsesta.

Muutama viikko sitten hinnoittelin haikeudella Sofian pieneksi jääneet vaatteet kirpputoria varten. Tosin muutaman rakkaimman vaatteen säästin, sekä ne niin ihanat ensimmäiset keltaiset kumisaappaat.
Vielä vuosi sitten kuvittelin, että niitä pitäisi vielä Sofian pikkuveli tai sisko. Ei pidä.
Mutta koskaan ei saa kuitenkaan saa sanoa ei koskaan...

3/26/2016

Mitä meille kuuluu...

Syksy meni ja talvikin. Remontti piti meidät kiireisenä. Nyt ajattelin kuitenkin jatkaa blogin kirjoittamista, kun aikaa ja energiaa siihen löytyy.

Sofia tyttömme täytti muutama viikko sitten 2-vuotta. Olimme asettaneet remontin takarajaksi Sofian synttärit, mutta portaikko jäi vielä kesken. Sitä projektia jatkamme nyt pääsiäislomalla.

Sofia oli aivan innoissaan muumisynttäreistään, ohjelmassa oli muumin hännän kiinnitystä ja ongintaa. Juhlat olivat oikein onnistuneet, lukuun ottamatta sitä, että smoothiekakku ei ollut hyytynyt ihan täydellisesti.
Koin muutenkin liikaa stressiä juhlien järjestämisestä, mietinkin miten saan ensi vuonna minimoitua juhlastressin. Stressasin myös siitä, että juhlat olivat uudessa kodissamme, jossa suurinosa vieraista ei ollut vieraillut. Halusin siis kaiken olevan niin tiptop.
Ensi vuonna jätän varmasti kakkuhommat muille ja keskityn itse suolaisiin tarjottaviin. Sillä luulisi osan stressistä katoavan, sillä en pidä yhtään leipomisesta.

Hyvää pääsiäistä kaikille! Palailen pian ja hieman syvällisemmällä aiheella.








7/18/2015

Myyty

Vihdoinkin asuntomme on myyty ja kaupat on tarkoitus lyödä lukkoon tämän kuun viimeisenä päivä. Olen onnellinen, mutta myös varpaillani. Kun asunto ehti olla jo niin kauan markkinoilla siis vuoden ja kaksi kuukautta, tulin varovaiseksi, lakkasin haaveilemasta uudesta kodista ja vieläkin pelkään, että jokin asia pilaa tulevat kaupat. Tiedän kyllä että ostajat tykästyivät todella paljon meidän asuntoomme, mutta joku kuitenkin huutelee korvaani, että ei se tule onnistumaan.

No mutta myönnetään, nyt olen uskaltanut haaveilla jo uudesta kodista ja yksi sellainen potentiaalinen onkin jo löytynyt. Huomenna menemme katsomaan vielä kolme asuntoa, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei mikään voi voittaa tuota yhtä asuntoa, johon sekä minä että mieheni olemme ihastuneita. Jopa niin ihastuneita, että pyörähdimme tänään Ikeassa katsomassa keittiöitä.
On ihanaa suunnitella uutta ja huojentavaa ajatella, että kohta meillä on uusi alku edessä aivan jossain muualla.
Pääni on täynnä sisustusideoita. Niin täynnä, etten edes uskalla kertoa kaikkia miehelleni.
Tulen siis varmasti pohtimaan niitä enemmänkin täällä blogin puolella, jos ja kun kaikki loksahtaa kohdilleen.

6/03/2015

Taaperon kanssa Turkissa

 




Turkin reissustamme on jo ehtinyt kulua kaksi ja puoli viikkoa. Reissu oli Sofialle toinen etelänmatka, sillä hänen ollessaan puolivuotias käväisimme Rodoksella. Tuosta reissusta mieleen jäi kuumuus, lyhyet uimahetket ja joka iltaiset raivarit ravintoloissa.
Tämä reissu olikin sitten jotain muuta, sillä meillä oli auttavia käsiä mukana, minun vanhempani sekä veljeni ja hänen avovaimonsa. Tosin nuoripari huiteli enimmäkseen omia menojaan. Mutta se sallittakoon heille, sillä matka oli heidän ensimmäinen yhteinen ulkomaan reissu.
Mummasta ja paapasta sen sijaan oli paljon apua, Sofia roikkui lähes koko matkan äidissäni ja minä sain huokaista. Minulle loma oli siis suurimmaksi osaksi rentouttava, mumman fiiliksistä en tiedä.

 Lennot sujuivat yllättävän hyvin ja Sofia nukkui noin puolet ajasta niin meno- kuin tulolennolla. Tottakai tuollainen touhuava taapero olisi halunnut kirmata pitkin lentokoneen käytävää, mutta onneksi saimme huomion vietyä uusilla leluilla ja tyhjillä viinipulloilla muualle. Voi olla, että järkytimme joitakin kanssamatkustajia, kun Sofia leikki juovansa tyhjästä pullosta, mutta pääasia kuitenkin oli, että tyttö oli rauhallinen.








Alanyassa Obassa majoituimme vanhempieni vuokraamaan huoneistoon. Talolla oli oma uima-alla.
Uimisesta Sofia ei innostunut kuin vasta viimeisinä päivinä ja sitten hän olikin kuin kala vedessä. En sinänsä ihmettele Sofian haluttomuutta uida, sillä minustakin tuo 26 asteinen vesi tuntui välillä kylmältä. Mereen emme Sofian kanssa uskaltautuneet ollenkaan. Sen sijaan Sofia nautti suunnattomasti hiekkarannan hienosta ja lämpimästä hiekasta.

Ravintolassa syömiset sujuivat melko mukavasti, vaikka Sofia yleensä heräsikin uniltaan juuri siinä vaiheessa kun ruuat oli saatu pöytään. Mutta onneksi tyttö jaksoi välillä myös itse keskittyä järsimään pitsanreunoja tai muuta hänelle annettua.
Kaikki paikalliset olivat Sofialle hyvin mukavia ja yksi herra jopa erehtyi tuomaan hänelle tikkarin. Äitini olikin jo etukäteen varoitellut, että lapsille tuodaan usein makeisia. Me vanhemmat emme kuitenkaan antaneet Sofian syödä tikkaria. Se olikin onneksi ainoa kerta kun hänelle tarjottiin jotain sokerista.

Matkamme oli kyllä oikein onnistunut. Oli niin mahtavaa kun vanhempani olivat apunamme, loma tuntui enemmän lomalta.